TIEDOTUS
Tiedotteet ja uutiset 2007
Missä rakennetaan esteitä alalle pääsyyn? Mihin liberalisointi nyt unohtui?
10.12.2007 Leena Aejmelaeus
HTM-GRM Info 4/2007
Ei tarvita muuta kuin näköhavainto tilintarkastajatilaisuuksissa, niin voidaan todeta alan korkea ikärakenne. Tilastot vahvistavat tämän havainnon. Tilintarkastajien keski-ikä on korkea ja se tarkoittaa samalla sitä, että alalle ei ole päässyt tai halunnut pyrkiä riittävää määrää uusia halukkaita. Toisaalta erilaisiin toimenpiteisiin olisi pitänyt ryhtyä jo vuosia sitten, koska alalle pääsyyn edellytetään pitkää koulutusta ja työkokemusta.
Katseita voidaan kääntää moneen suuntaan. Näitä ovat hyväksymisvaatimukset, tiedottaminen alasta työpaikkana, palkkausolosuhteet, eteneminen alalla, samoista henkilöistä kilpailevat muut taloushallinnon alat kuten rahoitusala, minkälaisia tehtäviä nykyajan nuoret haluavat. Heille maailma on avoin. He ovat matkustaneet ja olleet vaihto-oppilaina tai opiskelijoina ulkomailla. He puhuvat äidinkielen lisäksi useita kieliä. He osaavat ja uskaltavat esiintyä ja kertoa rohkeasti omia mielipiteitään. He haluavat haastavia tehtäviä, joissa he voivat kehittyä edelleen. He uskaltavat ottaa vastuuta.
Useissa ulkomaisissa tutkimuksissa on havaittu, että tilintarkastusyhteisöt ovat halutuimpien työnantajien joukossa. Suomessakin on korkeakouluopiskelijoiden joukossa näin. Tilintarkastusta halutumpaa on näissäkin siirtyminen neuvontapalveluiden puolelle.
Alasta tiedottaminen olisi entistä vahvempaa, jos yhdistykset yhdessä tiedottaisivat opiskelijoille ja suurelle yleisölle, eli medialle tilintarkastusalasta työpaikkana. Nyt tilintarkastajat mielletään helposti joksikin tylsäksi ja harmaaksi massaksi. Hyväksymisvaatimusten olisi oltava joustavampia ja vastattava paremmin nykyajan vaatimuksiin. Erilaista kilpailua ja torjuntaa on havaittavissa korkeakoulujen taholta ja niiden kesken, mikä osaltaan saa aikaan kiinnostuksen siirtymistä muualle kuin tilintarkastukseen. Palkkaus on yksi merkittävä asia. Korkeakoulusta valmistuneen ja jo jonkin verran työkokemusta omaavan kauppatieteitten maisterin palkka tilintarkastustehtävissä saattaa olla selkeästi alhaisempi kuin yritysten taloustehtävissä tai rahoitusalalla.
Hyväksymisvaatimusten suhteen pitäisi tapahtua nopeasti jotain selkeää parannusta. Joustavuudesta on puhuttu jo kauan sitten, mutta yhtä suurista esteistä - vastaavuustodistuksia - on vieläkin lähes mahdotonta saada ja niiden saatavuus näyttää juuri nyt pahalta edelleen. Tämä on uskomatonta. Muualla tällaisia rajoitteita ei ole. Katsotaanpa nyt vaikka Ruotsin suuntaan. Siellä riittää näyttö, että on osallistunut esim. Mikkelin Kesäyliopiston kaltaiselle alan ammattilaisten vetämälle IFRS-kurssille ja saa tältä osin riittävän hyväksynnän päästäkseen osallistumaan tutkintoon.
Näyttääkin siltä, että korkeakoulut ja viranomaiset tai heidän edustajansa pitävät kiinni alalle pääsyn rajoituksista. Mihin unohtuikaan johdonmukaisuus ja ne äskettäiset liberalisointipyrkimykset!