|
TiedotusUutiset ja tiedotteet 2005 Keskuskauppakamari oikaisee 16.5.2005 Oikaisu 3.5.2005 päivättyyn vastineeseemme. Keskuskauppakamari (Suomessa) ei edusta suuryhtiöitä. Suurin osa kauppakamareiden jäsenistä on pk-yrityksiä. Keskuskauppakamari edustaa edunvalvonnassaan koko elinkeinoelämää, kaikkia toimialoja, kaiken kokoisia yrityksiä. Esimerkiksi myös suurin osa Suomen kunnista (noin 300) on jäseninä kauppakamareissa. Julkisten tehtäviensä hoidossa Keskuskauppakamari ei edusta mitään intressiryhmää. Kauppakamarilaki 1.11.2002/878: Kauppakamari on Keskuskauppakamarin jäsenyhteisö, jonka toiminta-alueena on Keskuskauppakamarin sille vahvistama alue. Kauppakamari kehittää toiminta-alueensa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä sekä hoitaa sille säädettyjä ja määrättyjä julkisia tehtäviä. Keskuskauppakamari on kauppakamarien muodostama yhteisö, joka toimii kauppakamarien yhteiselimenä ja tukee kauppakamareita niille kuuluvien tehtävien hoitamisessa. Keskuskauppakamari kehittää koko maassa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä, myöntää Suomen elinkeinoelämän tunnustuksena ansiomerkkejä ja hoitaa sille säädettyjä julkisia tehtäviä, kuten tilintarkastuslaissa säädetyt tehtävät, välimiesten määräämisen osakeyhtiölaissa (734/1978) erikseen säädetyissä tilanteissa sekä hoitaa sille kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä annetussa laissa (1075/2000) säädetyt tehtävät.
|