Tiedotus
Lausunnot 2006
Hallituksen esitystä tilintarkastuslaista korjattava kiireellisesti
13.10. 2006
Kauppa- ja teollisuusministeriö
Kaikissa osakeyhtiöissä on säilytettävä tilintarkastusvelvollisuus
Hallitus antoi eilen esityksen uudeksi tilintarkastuslaiksi. Hallitus esittää pienten yhtiöiden tilintarkastuksen tekemistä vapaaehtoiseksi sekä muutoksia useisiin lakeihin mm. osakeyhtiö- ja asunto-osakeyhtiölakeihin. Lakiesityksen mukaan viimeistään vuonna 2009 maallikkotilintarkastajan tilalle on valittava HTM- tai KHT-tilintarkastaja. Tilintarkastajan tutkintovaatimukset ovat edelleen sekavat ja merkittävä este alalle tuloon. HTM-tilintarkastajat ry tekee kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkariselle tänään esityksen, että tutkintovaatimukset on korjattava kiireellisesti jo vuoden 2007 tilintarkastajatutkintoon.
Vasta 1.9.2006 voimaan astuneessa osakeyhtiölaissa eduskunta sääti perustellusti talousvaliokunnan esityksestä, että kaikkiin osakeyhtiöihin on valittava tilintarkastaja. Osakkaiden rajoitetun vastuun periaatteella toimiviin yhtiömuotoihin tulee aina liittyä tilintarkastusvelvoite. Uusi osakeyhtiölaki on tuonut mukanaan mittavan määrän tulkinnanvaraisia asioita. Riskit lain rikkomuksista ovat lisääntyneet samalla, kun yritysten hallitusten vastuu on merkittävästi lisääntynyt ja verolainsäädännön uudistus on vielä pahasti kesken.
Erityisesti pienyrityksille osakeyhtiölain tulkinnanvaraisuus tulee tuomaan ongelmia, jos hallituksen nyt antama esitys saa tällaisenaan lainvoiman. Pienyrityksillä on harvoin omasta takaa riittävää osakeyhtiölain tai muiden yritystoimintaa koskevien lakien tulkinnan edellyttämää juridista osaamista.
Käytännössä tilintarkastaja toimii usein pienissä osakeyhtiöissä nimenomaan yrittäjien apuna osakeyhtiölakia sekä muuta yritystoimintaa koskevaa lainsäädäntöä tulkittaessa.
Tilintarkastuksella on myös merkittävä yhteiskunnallinen rooli. Tilintarkastusvelvoitteen poistaminen avaa portit myös harmaan talouden ja rahanpesun toimintaedellytyksille.
Nyt esitettyjen tilintarkastusvelvoiterajojen seuraaminen on käytännössä erittäin hankalasti toteutettavissa. Mikä taho valvoo niiden noudattamista, verottaja vai kaupparekisteri?
-Jo pelkästään näiden seikkojen perusteella HTM-tilintarkastajat ry katsoo, että tilintarkastusvelvoitteen säilyttäminen kaikissa osakeyhtiössä on tarpeellista ja hallituksen nyt antama osakeyhtiölain 7 luvun 2 §:n muutosesitys tilintarkastajan valinnasta on tarpeeton.
Kilpailua ei saa vääristää lainsäädäntötoimin
Yritystoiminnan rakenne Suomessa on huomattavasti toisenlainen kuin muualla Euroopassa, jopa pohjoismaissa. Lainsäädäntöä uudistettaessa on varmistettava, että suomalainen tilintarkastus säilyy, emmekä tee suurille kansainvälisille tilintarkastusketjuille määräävän aseman antavia lakeja.
Kilpailua ei saa lainsäädäntötoimin vääristää. Muuten pienet ja keskisuuret yritykset joutuvat maksumiehiksi erittäin raskaista, suurille yrityksille tarkoitetuista tarkastusmenetelmistä. Näin tapahtuu, jos alalle pääsyn vaatimuksia ei korjata ja jos lainsäädäntö ei enää anna toimintamahdollisuuksia pienille tilintarkastusyrityksille.
Suomen kansallisen edun mukaista on taata mahdollisuudet koko maan kattavaan yrittäjäpohjaiseen pk-yritysten tilintarkastustoimintaan, jonka puitteissa elinkeinoelämä ja muut tarvitsijat voivat valita itselleen parhaat ammatinharjoittajat tarpeidensa mukaan.
Erityisesti on huolehdittava pienten ja keskisuurten yritysten tarpeista ja tilintarkastajien alueellisesta saatavuudesta.
Uusien tilintarkastajien on päästävä ammattiinsa useita reittejä pitkin. Jos ”uusrekrytointi” tapahtuu ainoastaan kansainvälisten tilintarkastusketjujen ja suomalaisten pörssiyhtiöiden ehdoilla, ei valtaosa maan yrittäjistä tule tulevaisuudessa saamaan tarvitsemaansa tilintarkastuspalvelua kohtuukustannuksilla. ”Alalle hakeutumismahdollisuuksia on kiireellisesti järkevöitettävä, joten muutokset hallituksen esitykseen tältä osin ovat ensiarvoisen tärkeitä”, toteaa HTM-tilintarkastajat ry.
Uusien tilintarkastajien alalle pääsy selvitettävä pikaisesti
HTM-tilintarkastajat ry:n mukaan uusien tilintarkastajien alalle pääsyvaatimuksia pitää pikaisesti kehittää niin, että HTM- ja KHT-tilintarkastajia valmistuu Suomeen aikaisempaa enemmän ja vähintään alalta poistuvien tilalle.
Keskuskauppakamarin tilaston mukaan noin 30 vuoden kuluttua lähestymme tilanneetta, jossa Suomessa ei olisi enää kuin muutama HTM- ja KHT-tutkinnon suorittanut tilintarkastaja.
- Tähänkö pyritään ja kenen intressissä tällainen kehitys on, HTM-tilintarkastajat ry hämmästelee.
Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunta totesi vuonna 2001 laatimassaan raportissaan, ettei se näe mitään syitä, tarvetta tai mahdollisuuksia muuttaa, kehittää tai vaikuttaa hyväksymisen yleisiin tai perustutkintovaatimuksiin. Joustomahdollisuuksia opintovaatimuksissa se kuitenkin katsoi olevan. Todellisuudessa hyväksymisvaatimuksia tulkitaan jäykästi, ilman joustoja. Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunta on vastuussa tilintarkastajatutkintoon hyväksymisvaatimusten tulkinnoista.
HTM-tilintarkastajat ry:n mukaan jo nyt on päästy tilanteeseen, jossa ammattitutkintokokeeseen osallistumaan hyväksytään vain hyvin pieni määrä hakijoista ja kokeen läpäisee vielä pienempi määrä. Vuonna 2005 KHT- ja HTM-tutkintokokeeseen osallistumaan hyväksyttiin vain 123 kokelasta ja heistä läpäisi kokeen hyväksytysti 37. Romahdus alalla tapahtui vuonna 2004, jolloin tilintarkastajayhdistysten kauppa- ja teollisuusministeriöön tekemistä aloitteista huolimatta alalle pääsyn vaatimuksia ja niiden jo aiemmin jäykkiä tulkintoja kiristettiin entisestään.
HTM-tilintarkastajat ry painottaa, että viime vuosien romahtaneet KHT- ja HTM-tutkintoon hyväksyttyjen ja sen läpäisseiden määrät ovat selkeä osoitus siitä, että hyväksymisvaatimuksissa on nykyisellään paljon vikaa. Tältä osin lakiesitys tuntuu entistä sekavammalta.
Muutoksia tehtäessä on otettava huomioon myös se, että alalle pääsy kestää 7-9 vuotta vaadittavan noin 4-6 vuoden korkeakouluopiskelun ja sen jälkeen vähintään kolmen vuoden pituisen tarkoin määritellyn työkokemuksen vuoksi. Hyväksymisvaatimukset on selvitettävä ja korjattava kiireesti, jotta niitä voidaan soveltaa jo vuoden 2007 tilintarkastajan ammattitutkintokokeeseen. Hakuaika päättyy kesäkuussa 2007.
Lakiesitys perusteluineen on linkkinä (198 sivua).
linkki lakiesitykseen (pdf)