Tiedotus

Lausunnot 2005

Osakeyhtiölainsääntelyyn liittyvien veromuutostarpeiden käsittelyaikataulua nopeutettava

5.10.2005

Valtiovarainministeriö

Olemme tyytyväisinä todenneet, että valtiovarainministeriössä on 19.5.2005 asetettu työryhmä pohtimaan yritysverotuksen kehittämistä tehtävänään arvioida, mitä muutostarpeita yritysverotukseen aiheutuu siitä, että yritykset saavat tietyin edellytyksin laatia tilinpäätöksensä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja noudattaen. Työryhmän tehtävänä on myös arvioida, mitä muutostarpeita verolainsäädäntöön aiheutuu osakeyhtiölakisääntelyn alalla tapahtuvasta kehityksestä.

Yhdistyksemme on erittäin huolestunut siitä uhkaavasta tilanteesta, että verouudistusten toteuttamisaikataulut eivät toteudu koordinoidusti osakeyhtiölain ja tilintarkastuslain kanssa ja näin osakeyhtiölaissa mainittu yritysmuodon muuttaminen ei verotussyistä olisikaan todellisuudessa mahdollista.

Julkisuudessa on käyty paljon keskustelua osakepääoman korottamisesta 8.000 euroksi sekä osakeyhtiön raskaasta rakenteesta erityisesti pientä toimintaa harjoittavien yritysten osalta. Osakeyhtiölakiesityksessä annetaan mahdollisuus mm. pientä yritystoimintaa harjoittavalle yhtiölle muuttaa yritysmuoto osakeyhtiöstä osuuskunnaksi, avoimeksi yhtiöksi tai kommandiittiyhtiöksi tai jatkaa toimintaa yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Ilman myös verolakeihin tehtäviä muutoksia tämä kuitenkin yleensä olisi käytännössä verotuksellisesti niin epäedullista, että osakeyhtiölakiesityksen tarkoitus ei pääsisi toteutumaan. Nykyisinhän tällainen yritysmuodon muuttaminen voidaan verotuksessa tehdä vain ensin purkamalla osakeyhtiö ja sen jälkeen perustamalla henkilöyhtiö. Osakeyhtiölain uudistamisen tarkoitus ei varmaankaan ole tällaisen käytännön jatkuminen.

Osakeyhtiölaki ja verotuskäytäntö liittyvät oleellisesti toisiinsa. Tilintarkastuslain velvoite valita tilintarkastaja kuuluu myös oleellisena tähän lainsäädäntöpakettiin. Tilintarkastuslaki on valmisteilla kauppa- ja teollisuusministeriössä. Tämän hetken tietojen mukaan hallituksen esitys uudeksi tilintarkastuslaiksi viivästyy ensi vuoden puolelle, koska lakiesityksen viimeistelyyn odotetaan EU:n 8. direktiivin vahvistamista ja sen mukanaan tuomia muutoksia. Kun hallituksen esitys uudeksi osakeyhtiölaiksi on tarkoitus saattaa voimaan syyskuussa 2006, tulisi tilintarkastuslain uudistus saada eduskunnan käsiteltäväksi varsin nopeasti.

Tilintarkastuslakia valmistelleen työryhmän esityksessä oltiin varsin yksimielisiä tilintarkastuksen tarpeesta nk. 'kasvottoman' vastuun yhtiöissä, joissa vastuu on ensisijaisesti riskipääomalla. Mietinnössään työryhmä vapauttaisi tilintarkastusvelvollisuudesta tietyt rajat alittavat yritykset, myös osakeyhtiöt. Varsin merkittävä osa työryhmän jäsenistä näki kuitenkin välttämättömäksi edelleen säilyttää kaikki liiketoimintaa harjoittavat osakeyhtiöt ja osuuskunnat tilintarkastusvelvollisuuden piirissä ja jätti eriävän mielipiteensä. Ehdotus vapauttaa myös pienet osakeyhtiöt tilintarkastajavelvoitteesta perustui lähinnä käsityksemme mukaan perusteettomaan pelkoon hyväksyttyjen tilintarkastajien määrän riittämättömyydestä.

Nykyisin yhtiömuodoksi valitaan osakeyhtiö liian usein vain verotussyistä. Yhdistyksemme on esittänyt lausunnoissaan, että pienet vähäistä liiketoimintaa harjoittavat henkilöyhtiöt voidaan vapauttaa tilintarkastusvelvoitteesta, mutta ei osakeyhtiöitä ja osuuskuntia. Näin tilintarkastusresursseja vapautuisi juuri viimeksi mainittuihin nk. 'kasvottoman' vastuun yhtiöihin.

Kun hallitus nyt esittää osakeyhtiölakiin säädökset siitä, että osakeyhtiö voidaan muuttaa henkilöyhtiöksi, on erittäin tärkeää, että muutoksen veroseuraamukset säädettäisiin veroneutraalilla tavalla ja samanaikaisesti osakeyhtiölain voimaantulon kanssa. Edellytämme, että valtiovarainministeriö tekee tähän tarvittavat verotusmuutosesitykset riittävän nopeasti.

HTM-tilintarkastajat ry - Kastelholmantie 2 - 00900 Helsinki - puhelin +358 (0)9 4767 9300 - faksi +358 (0)9 4767 9306 - info@htm.fi -