Tiedotus
Lausunnot 2005
HTM-tilintarkastajat ry:n lausunto koskien hallituksen esitystä uudeksi osakeyhtiölainsäädännöksi
27.10.2005
Kuulemistilaisuus eduskunnan talousvaliokunnassa to 27.10.2005
Osakeyhtiölain kokonaisuudistus ei ole välttämätön. Voimassa oleva laki tukee hyvää hallintotapaa ja on edelleen käyttökelpoinen. Jos lain kokonaisuudistus kuitenkin halutaan toteuttaa, hallituksen esitys (HE109/2005 vp) voi toimia uudistuksen pohjana. Lakiesityksessä on merkittäviä puutteita ja ne pitää korjata. Olemme antaneet oikeusministeriölle muistion korjauksia vaativista ja ristiriitaisuuksia sisältävistä kohdista.
Keskitymme lausunnossamme vain alla mainittuihin seikkoihin, jotka vaikuttavat kaikkiin sidosryhmiin mukaan lukien yhteiskunnan intressit, mutta etenkin vähemmistöosakkaiden ja omistajien suojaan.
- Sidosryhmien, vähemmistösuojan ja omistajansuojan johdosta osakeyhtiölaissa pitää selkeästi mainita tilintarkastusvelvoitteesta sekä tilintarkastajan lausunnoista kaikissa osakepääoman tai osakemäärien muutoksiin tai varojenjakoon liittyvissä kohdissa.
- Yritysmuodonmuutos osakeyhtiöstä henkilöyhtiöksi on oltava mahdollinen myös todellisuudessa, nyt se ei sitä ole verotussyistä.
Muutosehdotuksemme lakitekstiin (kursivoitu alla)
* 7 luku, 2 § , Tilintarkastajan valinta
Osakeyhtiössä tulee olla yksi tai useampi hyväksytty tilintarkastaja. Tilintarkastajan valitsee yhtiökokous. Jos…
* 8 luku, 1 §, Oma pääoma tilinpäätös, toimintakertomus ja konserni
… lisäksi 13 - 15 luvussa. Oman pääoman määrää muutettaessa tulee aina olla tilintarkastajan lausunto.
* 9 luku, 1§, Osakeanti
… tai antaa osakkeita maksutta. Aina kun päätetään muutoksesta osakemäärään tai yhtiön omistusrakenteeseen, toimenpiteeseen tulee olla tilintarkastajan lausunto.
* 13 luku, 1 §, Varojen jakaminen
…ei saa jakaa ennen yhtiön rekisteröimistä, eikä muutoinkaan ilman että asiasta on tilintarkastajan lausunto.
Osakeyhtiölakiehdotus säätää pitkälle yleistä periaatteista ja on näin ollen tulkinnanvarainen
Käsityksemme mukaan ainakin kaikki liiketoimintaa harjoittavat osakeyhtiöt tulee tarkastaa hyväksytyn tilintarkastajan toimesta. Maininta tilintarkastuksesta tulee ottaa mukaan itse osakeyhtiölakiin, eikä vain siitä olevana viittauksena tilintarkastuslakiin. Tilintarkastuksen tarve eri yhtiömuodoissa on erilainen. Sekä Ruotsissa (SRS 2005:552), että Norjassa säädökset osakeyhtiöiden yleisestä tilintarkastusvelvollisuudesta on säädetty osakeyhtiölaissa. Ruotsissa vahvistettiin osakeyhtiölaki kesäkuussa 2005 uudistettuna.
Pk-yrittäjiä edustava järjestö, Suomen Yrittäjät on omassa mielipiteessään tilintarkastuslakia uudistaneessa työryhmässä halunnut säilyttää tilintarkastusvelvoitteen kaikissa osakeyhtiöissä.
HE:n mukainen osakeyhtiölaki korostaa yleisiä periaatteita ja säätää monista asioista hyvin yleisluonteisesti. Lain soveltaminen käytäntöön edellyttää lain periaatteiden tuntemista ja niistä oikeiden johtopäätösten tekemistä. Tämä voi aikaansaada tahattomia virhetulkintoja etenkin pk-sektorin yrityksissä, joissa suuryhtiöitä harvemmin on juridista asiantuntemusta itsellään. Samaan aikaan lakiehdotukseen on lisätty johdon tuottamusolettama, joka kääntää näyttövelvollisuuden siten, että jos johto on aiheuttanut vahingon osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä rikkomalla, lähtökohtana on aina se, että johto on tehnyt tämän huolimattomuudesta (22 luku 1 §).
Pelkästään edellä mainittujen seikkojenkin takia pidämme tilintarkastusvelvoitetta ja tilintarkastajan lausuntoa oman pääoman muutosten ja varojen jaon yhteydessä erittäin tärkeänä lisäyksenä lakiehdotukseen. Hyväksytyn tilintarkastajan tehtävänä on tuntea osakeyhtiölaki ja sen tulkinnat.
Yritysmuodon muuttamista koskeva säännös on toistaiseksi merkityksetön, ellei verolainsäädännön esteitä muuteta välittömästi
Hyvin vähäistä liiketoimintaa harjoittaville osakeyhtiöille tulee mahdollistaa yhtiömuodon muuttaminen henkilöyhtiöksi ilman merkittäviä veroseuraamuksia, pelkkä osakeyhtiölain mukainen mahdollisuus yhtiömuodon muutokseen ei riitä. Verolainsäädännön muutos mahdollistaisi monien hyvin pienien osakeyhtiöiden muuttamisen henkilöyhtiöksi tai toiminimeksi. Tämä parantaisi pk-yritysten mahdollisuuksia toimintansa järjestämisessä ja vähentäisi merkittävästi kuluja, kun samaan aikaan ehdotamme, että pienet henkilöyhtiöt vapautettaisiin tulevaisuudessa kokonaisuudessaan tilintarkastusvelvoitteesta.