Tiedotus
Lausunnot 2005
Asunto-osakeyhtiölakityöryhmän väliraportti
10.5.2005
Oikeusministeriö
Viite:OM 11/41/2003
Väliraportissa on otettu hyvin huomioon vuonna 2003 julkaistuun arviomuistioon antamamme kommentit sekä yhdistyksemme edustajan työryhmälle työn aikana esittämät asiat.
Lakiehdotuksessa on pyöritelty vastuunjakoa ja päädytty tahallisen tai ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä aiheutuneen vahingon korvausvelvollisuuteen. Asia on hankala ja tahallisuus ym. on vaikeasti todistettavissa.
Sen sijaan muut kuin rahoitusvastikkeilla katettavat menot ovat sekä lakiluonnoksessa että myös sen yksityiskohtaisissa perusteluissa jääneet vajavaisiksi ja siten tulkintoja aiheuttaviksi. Tilintarkastajan työn kannalta on tärkeää tarkastaa, että vastikkeet on veloitettu oikein perustein ja tämä kohta on aiheuttanut tulkintaa. Toki moni isännöitsijä on jo käyttänyt maalaisjärkeään ja toiminut tämän uuden suuntauksen lailla.
Keskitymme lausunnossamme vain tilintarkastusta koskevaan alla olevaan asiaan.
Yhtiövastikkeita koskevan luvun 3§:ssä määritellään rahoitusvastikkeilla katettavat menot. Muut kuin rahoitusvastikkeella katettavat menot perittäisiin hoitovastikkeella.
Perusteluissa selvennetään eri perustein perittäviä vastikkeita mm. siltä osin, että jos hoitotalouden alijäämän kattamiseksi otetaan lainaa ja tätä lainaa aletaan periä rahoitusvastikkeena, otetaan tuolloin perusteeksi hoitovastikkeen peruste.
Edellä mainittua tilannetta huomattavasti yleisempi on tilanne, jolloin yhtiön tekemä korjaustoimenpide tai perusparannus rahoitetaan joko kertasuorituksilla tai lainalla sen mukaan, miten kukin osakkeenomistaja maksutavan valitsee.
Käytännössä säännöksiä on tulkittu siten, että kertasuoritukset on peritty hoitovastikeperusteella ja lainalla maksavien osalta on käytetty rahoitusvastikkeen perustetta. Näissä tilanteissa huomattava ero hoito- ja rahoitusvastikeperusteen kesken on saanut aikaan sen, että osakkaiden tasa-arvoinen kohtelu ei ole toteutunut.
Tilanteen selkeyttämiseksi mielestämme on syytä korostaa sitä, että yhtiöjärjestyksessä oleva, mahdollisesti hoitovastikeperusteesta poikkeava rahoitusvastikeperuste on vain yhtiön alkuperäistä rakentamislainaa varten.