TIEDOTUS

Tiedotteet ja uutiset

14.10.2008 Leena Aejmelaeus
- kirjoitettu 14.9.2008

Ainakin valvonta ja lainsäädäntö pettivät - Entä missä olivat tilintarkastajat?

HTM-GRM Info 3/2008

USA:n rahoituskriisiä selvitettäessä tilintarkastajien rooli tulee aivan varmasti keskusteluun mukaan tavalla tai toisella. Amerikan liitovaltion poliisi FBI on jo käynnistänyt tutkinnan valtion haltuun otettujen pankkien ja vakuutusyhtiö AIG:n osalta. Niissä selvitetään mm. yhtiöiden kirjanpito ja hallinto. Mitkä ovat seuraukset tilintarkastajien ammattikunnalle maailmanlaajuisesti ja miten rahoituskriisi vaikuttaa Suomen elinkeinoelämään? Miten tilintarkastajien pitää nyt toimia palvellakseen parhaiten asiakkaitaan?

Suomi saattaa päästä kriisistä lievemmillä seurauksilla kuin monet muut maat. Erään Lontoossa rahoitusalalla työskentelevän tuttavani mukaan onnenamme oli, että suomalaisia sijoittajia ei haluista huolimatta huolittu ykkösketjuun riskilainapaketteja jaettaessa. Näistä sijoitusinstrumenteista oli niin kova kysyntä, että vain suurimpia yhteistyökumppaneita ’onnisti’. Suomelle syntyi roskalainoista tätä kirjoitettaessa olevan tiedon mukaan ’vain’ 200 miljoonan euron riski. Rahoitusmarkkinoiden heijastusvaikutuksia suomalaisiin yrityksiin ja pankkeihin ole vielä pystytty ainakaan julkisesti arvioimaan, mutta päättäjät ovat eri yhteyksissä osoittaneet vakavan huolensa. Seurauksia koko kansantalouteen tulee varmasti, kun kysyntä laskee, yritysten rahoitus kallistuu, öljyn hinta heiluu, asuntojen arvot alenevat samanaikaisesti, kun lainarahan hinta nousee.

Jälkipuinnissa esillä ovat olleet eri valvojaelinten ja listayhtiöiden tilintarkastuskomiteoiden sekä talousjohtajien roolit. Esillä ovat olleet myös taseissa olevien omaisuuserien ja lainojen arvostukset sekä ulkopuoliset erät ja arviointimenetelmien esittäminen tilinpäätöksessä sekä konsernitilinpäätöstietojen julkistamisperiaatteet. Nyt keskustellaan nk. SIV:eistä (Structured Investment Vehicles tai Special Interest Vehicles) roolista. Enronissa ongelmana olivat SPE:t (Special Purpose Entities).

Entä tilintarkastajat? Kirjanpidon numerot ovat laskennallisesti varmasti olleet kunnossa, mutta ovatko ne näyttäneet yrityksen taloudellisen tilanteen ja täyttäneet jatkuvuuden edellytykset? Missä vaiheessa tilintarkastajat tiesivät asioiden menevän pieleen ja mitä he siitä raportoivat? Kiinnostavia asioita ovat mm. riskien kartoitus (ISA 315, 330), arviot yritysten toiminnan jatkuvuudesta (ISA 570) ja käypien arvojen määritykset (ISA 545). Nyt tullaan varmaankin testaamaan myös näitä asioita suuressa mittakaavassa ja ikävässä yhteydessä. Uutta lainsäädäntöä on taas tulossa ainakin valvontaan ja todennäköisesti myös tilinpäätösstandardeihin, kunhan suurimmat tulipalot ensin saadaan sammutettua.

Millään lainsäädännöllä ei kuitenkaan voida tukahduttaa ihmisten innovatiivisuutta ja ahneutta, josta tässäkin rahoituskriisissä oli kyse. Voidaan kysyä, onko Euroopassa ja meillä tilintarkastuslainsäädännössä otettu oikea suunta mentäessä amerikkalaisen käytännön suuntaan – tilinpäätöksen numerotarkastuksiin eriyttämällä numerot pois päätöksistä ja hallinnon tarkastuksesta? Yrjö Tuokkoa siteeratakseni ’numerot tilinpäätöksessä ovat seurausta johdon päätöksistä, eivät itseisarvo’.

Tilintarkastaja on yrittäjän paras keskustelukumppani esimerkiksi keskusteltaessa erilaisista riskeistä. Pk-yrittäjät tarvitsevat nyt tilintarkastajaa.  ’Kukaan ei voi ennustaa öljyn hintaa, mutta sen yritykselle aiheuttamiin taloudellisiin seurauksiin ja erilaisiin vaihtoehtoihin on mahdollista löytää ratkaisuja’, kirjoitti eräs asiantuntija. Hän jatkoi, että ’jos vuosi sitten olisi sanottu öljytynnyrin hinnan nousevan jopa 150 dollariin, ei siihen olisi uskottu’. Nyt tiedämme varmuudella tulevista ongelmista.

Kehotan tilintarkastajia käymään läpi tilintarkastusasiakkaidensa riskejä tämän muuttuvan taloussuhdanteen näkökulmasta, mm. analysoimaan taseita, arvioimaan maksuvalmiutta, pitkävaikutteisia velkoja, vakuuksien arvoja, sijoitusomaisuutta, lähipiirilainoja ja niiden seurauksia yrittäjälle, mm.  asiakaskantaan, tavarantoimittajiin sekä yrityksen kilpailutilanteeseen ja toimintaedellytyksiin yleensä.

Olkaa ihmeessä yhteydessä asiakkaisiinne näissä merkeissä ja tukekaa heitä tällä tavoin!

HTM-tilintarkastajat ry - Kastelholmantie 2 - 00900 Helsinki - puhelin +358 (0)9 4767 9300 - faksi +358 (0)9 4767 9306 - info@htm.fi -